Miten Jumala tekee työtä maailmassa?

”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon” (Joh. 12: 23-24).

Kun ajanlaskumme alun aikoihin joku juutalainen aloitti lauseensa sanomalla ”Totisesti, totisesti”, hän valmisti kuulijoitaan siihen, että se, mitä hän seuraavaksi sanoisi, olisi ehdottoman totta ja hyvin tärkeää. Tällainen oli yleinen juutalainen tapa noihin aikoihin.

Ennen kuin Jeesus lausui ympärillään oleville ihmisille tuon alussa mainitun lauseen, hän oli ratsastanut aasin selässä kohti Jerusalemia. Ihmisiä oli tiellä selvästi enemmän kuin tavallisesti, koska juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä ja monet olivat tulleet ulkomailta asti juhlille.

Jeesuksen tulo kaupunkiin sai suuren kansanjoukon tähden kuin itsestään juhlaluonteen. Ihmiset olettivat, että nyt oli tullut se hetki, jolloin hän perustaisi valtakuntansa, ajaisi miehittäjät pois maasta, antaisi rauhan kansalle ja toimeentulomahdollisuudet kaikille, loisi turvallisuuden ja ilon ja onnen edellytykset ihmisille.

Kun Jeesus sanoi, että hetki oli tullut, jolloin Ihmisen Poika kirkastettaisiin, ihmisten oletus sai vahvistusta. He ajattelivat, että heidän käsityksensä Jeesuksesta nyt tulisi kaikille ilmeiseksi ja että heidän käsityksensä Raamatusta nyt toteutuisi. Elämä muuttuisi, ei olisi enää köyhiä, ei ehkä olisi sairaitakaan, ei olisi nälkäisiä, ei olisi sotilaiden miekkoja ja keihäitä, ei kärsimystä eikä pelkoa.

Näin monet tulkitsevat Raamattua edelleen ja uskovat, että Jeesuksen kirkastuminen, hänen tulonsa elämään ja hänen työnsä elämässä muuttaa elämän onnelliseksi. Olisi helppo kiittää Jumalaa hänen hyvyydestään.

Mutta Jumala ei ole ihmisten toiveiden ja mielikuvien Jumala, vaan oma itsenäinen ja ikuisesti samana pysyvä Jumala joka tekee, mitä itse tahtoo. Kun Jeesus sanoi, että nyt Ihmisen Poika kirkastetaan, hän ajatteli joutumistaan ristille kuolemaansa. Siinä hänet kirkastettaisiin, ei miehittäjien karkottamisessa. Golgatalla nähtäisiin, minkälainen Jumala on ja kuinka hän suuret tekonsa tekee.

Palmusunnuntain iloiseen menoon hukkuu helposti Jeesuksen opetus Jumalan valtakunnan salaisuudesta: vehnänjyvä ei tuota satoa ellei se kuole eli vain kärsivä ja kuoleva jyvä antaa satoa.

Tällainen ajatuskulku oli ihmisille vieras – ja vieras se on ihmisille edelleen. Kuinka tappion näköinen ja elämän menettämisen näköinen asia, kuinka kuolema voi tuottaa mitään hyvää?

Jeesus otti esille Jumalan työn salaisuuden ja avasi sen kuulijoilleen vertauksen avulla. ”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon”, hän sanoi.

Kaikki, jotka tämän kuulivat, olivat Jeesuksen sanoista samaa mieltä. Sato syntyy siitä, että kylvösiemenet kuolevat. Kypsyvien viljapeltojen kauneus ja sato, josta ihmiset elävät, syntyy siitä, että kylvetyt siemenet ovat kuolleet. Jos ne eivät kuole, pelloille ei tule kauniinkeltaisia viljavainioita, ei satoa ollenkaan.

Näin oli myös Jumalan Pojan kohdallaan. Hänenkin työnsä tuottaisi hyvää satoa vehnänjyvän lailla. Sitä varten hän oli täällä. Hän ei olisi kenellekään miksikään avuksi ellei hän kuolisi niin kuin siemenjyvä. Hän ei voisi auttaa ketään, hän ei voisi pelastaa ketään, hän ei voisi armahtaa ketään eikä tuoda ketään taivaan valtakuntaan, ellei hän kärsisi ja kuolisi niin kuin kylvetty siemen kuolee maassa.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja on tavoittanut jotakin hyvin keskeistä tässä asiassa, kun hän kirjoittaa Jeesuksesta, että ”edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset…” (Hepr. 12:2). Hänen näkemänsä ilo oli se sato, jonka hän tiesi voivansa tuottaa. Kerran ihmiset eri kielistä ja kansoista ja heimoista olisivat Jumalan luona sen tähden, että hän kuolemallaan oli saanut antaa heille iankaikkisen elämän.

Tällaiselle ikuisuuteen tähtäävälle työlle ei koskaan ole annettu laajasti arvoa. Sukupolvesta toiseen ihmiset ovat halunneet mahdollisimman helpon ja onnellisen ajallisen elämän ja heti, mielellään myös arvostusta muilta ja kiitosta ja menestystä. Häpeää kartetaan, sen kantamista ei haluta, ei ehkä kestetäkään. Kuka suostuu olemaan kelvoton, halveksittu, hylätty, jotta taivaassa olisi kerran runsas sato? Kuka ottaa oikeasti todesta Jeesuksen opetukset ristin kantamisesta, vainotuksi tulemisesta Jeesuksen nimen tähden? Kuka suostuu elämässään olemaan siemenjyvä, jonka yli voi kävellä, joka ei itse näe valoa, joka mullassa kuolee?

Kaikkea tätä ristiin liittyvää alennusta suurempi on ilo kun katselee edessä olevaa satoa, ei ajallista tulosta, tilastoja ja täysiä saleja, vaan iankaikkisuuteen korjattua satoa, Jeesuksen verellä pestyjä syntisiä.

Tällaisin ajatuksin me koetamme jatkaa, vaikka vastatuuli kovenee ja monet valitsevat helpommat ja mukavammat tiet. Ei se hyödytä ketään, jos meistä täällä pidetään, jos työtuloksemme ovat näyttäviä ja ihmisten lukumäärät ovat suuria. Ei, me katsomme pitemmälle, me katsomme ajan rajan yli ja toimimme sen mukaan, mitä Raamattu opettaa varsinaisesta Jumalan valtakunnan työstä. Silloin jäämme itse ilman myönteistä huomiota ja kunniaa ja asemaa. Mutta ”jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon”. Sato iankaikkisuudessa on ilomme, se on kiitoksemme aihe Jeesukselle ja se on päämäärämme täällä ajassa palvellessamme.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s