C.O. Rosenius 200 vuotta

Tämä vuosi 2016 on Carl Olof Roseniuksen juhlavuosi. Tänään, helmikuun 3. päivänä 2016, hänen syntymästään tulee kuluneeksi 200 vuotta.

Kun tšekkiläisen papin Jan Husin polttamisisesta 6.7.2015 oli kulunut tasan 600 vuotta, tapausta muisteltiin eri puolilla Eurooppaa, mutta Suomessa ei Armo riittää -lehteä lukuunottamatta tiettävästi reagoitu aiheeseen missään mitenkään. Se oli tyrmistyttävä kokemus. Nyt näyttää käyneen samalla tavalla C.O. Roseniuksen 200-vuotisjuhlapäivän lähetessä. Syntymäpäivä on tänään, mutta vasta äsken huomasin internetissä kolme suomalaista lyhyttä tiedotetta asiasta. Tammikuussa ei nähtävästi kukaan ottanut muistopäivää huomioon. Ihmeellistä.

Olisin kiitollinen leikkeistä tai tiedoista, jos joku kuitenkin on huomannut tammikuussa jotakin Roseniusta koskevaa artikkelia. Materiaali kiinnostaisi senkin tähden, että Evankeliumin opintoyhdistys, http://www.evankeliumikoulu.fi, harkitsee Rosenius-aiheisen seminaarin järjestämistä Suomessa Rosenius-vuoden toisella puoliskolla ensi syksynä. Ehkä sillä tavalla saadaan evankeliumin asialle lisää kiinnostusta ja menneiden sukupolvien sananpalvelijoille arvonantoa.

Roseniusta koskeva ”julkisuuden hiljaisuus” ei koske vain Suomea. Ruotsissa alkoi tänään Roseniusta käsittelevä kokous, mutta näyttää siltä, että siinä onkin sitten kaikki. Roseniuksen hengellistä perintöä tänä vuonna tasan 160 vuotta vaalinut Evangeliska Fosterlandsstiftelsen (EFS) ei tiettävästi ole tähän mennessä edes kirjoittanut Roseniuksen merkkivuodesta mitään. Kovin toisin oli 1916, jolloin Ruotsissa viettiin Roseniuksen syntymän 100-vuotisjuhlaa. Ehkä on paras jäädä nyt odottamaan ja vielä toivomaan.

Roseniuksen vaikutus Pohjoismaissa

Rosenius piirros

Lähes täydellisetä hiljaisuudesa huolimatta Roseniuksen hengellinen mekitys oli poikkeuksellisen suuri Ruotsissa ja Pohjoismaissa. Erityinen merkitys hänen sanomansa leivttämisessä oli englantilaisen lähetyssaaarnaajan, metodistipappi George Scottin perustamalla ruotsinkielisellä lehdellä Pietisten, jota Rosenius alkoi toimittaa 1842 ja jota hän uskollisesti ylläpiti 26 vuotta. Suurimmillaan lehden levikki oli ennen Roseniuksen kuolemaa, yli 13 000 kappaletta, mikä silloisissa oloissa oli täysin ainutlaatuista. Eniten lehteä luonnollisesti luettiin Ruotsissa mutta toiseksi eniten Tanskassa. Tanskaan Rosenius myös suuntasi useimmat ulkomaanmatkansa. Tanskassa Roseniuksen julistus otettiin vastaan myös papiston keskuudessa kun ”roseniolaisuus” Ruotsissa oli enemmäkseen maallikkoliike. Tanskassa alkoi myös vaikuttaa useita kansallisia julistajia, jotka painottivat hengellisiä asioita Roseniuksen tavalla.

Muistan Tanskaan suuntautuneilla matkoillani aluksi hämmentyneeni, kun huomasin, miten korkealle Roseniusta ja hänen opetustaan siellä arvostettiin. Olin ajatellut, että Ruotsi ja Rosenius kuuluvat yhteen, mutta kun 1960-luvulta lähtien aloin tehdä työneuvottelu- ja julistusmatkoja Tanskaan, ymmärsin, että Roseniuksen vaikutus oli Tanskassa selkeästi voimakkaampi kuin Ruotsissa. On arveltu, että Roseniuksen laaja vaikutus Tanskassa johtuisi siitä, että Tanskassa ”roseniolaisuus” levisi alusta alkaen yli kirkkokuntarajojen. Roseniuksen kirjojen kääntäminen tanskaksi ja julkaiseminen oli mittavaa jo varhain.

Norjassa vaikutelmani olivat työvuosieni aikana toisenlaiset. Vasta myöhemmin ymmärsin, että syynä erilaisiin vaikutelmiin ilmeisesti oli tuntuvalta osalta Tanskan ja Norjan hengellisen elämän erilainen historia. Tanskassa herrnhutilaisuus oli vaikuttanut yli 100 vuoden ajan ja ”tehnyt tietä” Roseniukselle. Norjassa oli toisin. Jotakin Roseniuksen tuotannosta kyllä käännettiin norjaksi jo 1850-luvulla, mutta vasta 1870-luvulla Roseniuksen kirjoja alettiin julkaista enemmän. Silloin Rosenius oli jo kuollut. Elämänsä aikana hän teki monia puhujamatkoja Tanskaan, mutta Norjaan vain yhden. Kiinnostus Roseniukseen ja hänen kokemansa vastaanotto näkyvät siinäkin.

Henkisenä ja hengellisenä ”tulppana” Roseniuksen kannalta voi pitää sitä, että Norjan herätyspiireissä ei Roseniuksen aikoihin Kristus-keskeistä, sovitus-keskeistä ja vanhurskauttamiskeskeistä julistusta pidetty riittävänä. 1970-luvulla olin tästä vielä tietämätön, mikä aiheutti eräällä puhujamatkalla pohdittavaa. Olimme matkustaneet paikkakunnalta toiselle ja pitäneet viikon ajan kokouksia. Alusta asti tajusin, että jokin ei mennyt niin kuin olisi toivottu. Kun viimeistä edellisen illan jälkeen meidät kutsuttiin erään varakkaan norjalaisen kotiin iltapalalle, isäntä otti puheeksi illan kulun. Jossakin vaiheessa totesin hänelle, että minun sanomani sisälsi pääasiassa ihan keskeisiä pelastuksen asioita. Siihen isäntä vastasi: ”Niin. Ja se, mitä sanoit, oli kyllä minusta liian keskeistä.” Olisi pitänyt puhua myös teoista.

Jo ennen Roseniusta oli Hans Nielsen Hauge noussut Norjan tunnetuimmaksi puhujaksi ja hänen sanomansa hedelmänä oli suuria herätyksiä. Haugen kotipitäjässä lähellä Ruotsin rajaa oli Hauge aluksi tutustunut siellä alkaneeseen herrnhutilaiseen herätykseen ja mennyt siihen mukaan. Aika pian hän kuitenkin jätti herrnhutilaiset heidän armokeskeisyytensä vuoksi ja hän liittyi norjalaiseen lakipietistiseen liikkeeseen. Tässä hengessä alkoi Haugen varsinainen julistustyö. Syntyi ns. ”haugelaisuus”, hengellinen kansaliike, jossa ihmisen osuus nähtiin osana pelastuksen perustusta. Hauge korosti uskovan taistelua ja uskon voittoja, hyvän kristillisen elämän merkitystä ja muita pietisteille tärkeitä asioita.

Norjassa vaikutti tuolloin myös toinen merkittävä julistaja, Suomessa vähemmän tunnettu kuin Hauge, nimittäin teologian professori Gisle Johnson. Hänen julistustyönsä tuloksena Norjassa puhkesi pohjoismaissa ennennäkemättömän laaja herätys papiston keskuudessa. Haugen ja Johnsonin hallitsemille kentille ei Roseniuksella ollut ”tilaa”. Kuvaavaa on, että hänen ehkä merkittävin kirjansa, Elämän leipää, julkaistiin norjan kielellä vasta 1877. Rosenius kyllä sai ymmärtäjiä Norjassa sieltä täältä, mutta vanha kansallinen suurherätys, haugelaisuus, jäi sukupolvien ajaksi vaikuttamaan jonkinlaisena perusvireenä ja kalliopohjana, johon turvattiin. Sitä taustaa vasten ymmärrän nyt hyvin Norjan Luterilaisen Lähetysliiton vaikutusvaltaisen henkilön arvion puheestani 1970-luvulla: ”Se, mitä sanoit, oli kyllä minusta liian keskeistä.” Hän avasi minulle koko matkaviikon askarruttaneen kysymyksen, mikä opetuksessani herätti pettymystä norjalaisissa.

Mielenkiintoista on, että samaisen järjestön korkeimmassa johdossa oli kuitenkin muutamia työntekijöitä, jotka olivat vapaampia suhteessa suuriin norjalaislähtöisiin herätyksiin ja jotka olivat ottaneet Roseniuksen sanoman kiitollisina vastaan. Heitä vieraili joitakin myös Suomessa.

Suomessa Roseniuksen vaikutus oli 1800-luvulla havaittavissa kirkon herätysliikkeiden ja vähin erin myös vapaiden suuntien kasvaneessa kiinnostuksessa ja avoimuudessa roseniolaisuutta kohtaan. Hänen kirjojaan alettiin satunnaisesti julkaista Norjan tavoin 1850-luvulla, mutta esim. pääkirja Elämän leipää kustannettiin suomeksi 1877 eli saman vuonna kuin Norjassa. Ennen muuta Roseniuksen sanomaa on suomennettu ja julkaistu Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen toimesta – vaikka siinä on ollut omat vastamäkensäkin. (Viimeksi uusi suomennos Elämän leipää -kirjasta julkaistiin 2011 kirjan oltua sitä ennen jo monta vuotta loppuunmyytynä.) Evankeliumiyhdistyksen perustaja Fredrik Gabriel Hedberg oli kaiketi ainoa suomalainen, jonka kanssa Roseniuksella oli pitkäaikaisempaa kirjeenvaihtoa ja yhteyttä Ruotsissakin. Lähempi yhteistyö kuitenkin raukesi niin suomen kuin Norjan suunnalla.

Perusteitta ei kuitenkaan sanota, että Rosenius oli ”koko Pohjolan herättäjä” ja ”koko Pohjolan sielunhoitaja”. Silloin toki ajatellaan erityisesti myös hänen kirjallista tuotantoaan, joka vähin erin saavutti kristittyjä kaikissa Pohjoismaissa.

Roseniolaisen herätysliikkeen hajoaminen

Roseniuksen julistuksen kautta syntynyt hengellinen liike oli Ruotsissa ihmissilmin suurta, ihmisiä oli liikkeellä paljon, kun Rosenius oli puhumassa ja hänen oma lehtensä tavoitti tuhansia (1855 lehden levikki oli 7000 kpl, 10 vuotta myöhemmin 13000 kpl). Monen hämmästykseksi ”roseniolaisuus” romahti muutamassa vuodessa hänen kotimaassaan hänen kuoltuaan niin, että rippeitä koottiin kauan. jotta jotakin jatkoa jäisi. Tässä tulee esille  kirkkohistoriallisesti katsoen merkillinen ”ilmiö”. Jo apostoli Paavali valitti vähän ennen kuolemaansa Rooman vankilassa: ”Kaikki aasialaiset ovat minut jättäneet.” Hajonneen ”roseniolaisuuden” jäljiltä jäi kuitenkin rippeet ja näiden ihmisten kokoamistyössä tärkeä osuus oli  EFS-järjestöllä, jonka perustamiseen 1856 Rosenius oli aikaisemmin vaikuttanut.

Roseniolaisen herätysliikkeen hajoamista on tutkittu, mutta ilmeisesti liian vähän, sillä epäselviä asioita on yhä. Tapausten kulku oli käsitykseni mukaan tämänkaltainen:
Saatuaan muutamia kertoja lieviä mutta vakavia aivoverenvuotoja halvauskohtauksineen 1860-luvun jälkipuoliskolla, Rosenius ryhtyi miettimään, kuka olisi sopiva henkilö hänen työnsä ja herätyksen työn jatkajaksi. Minulle on vielä jonkin verran epäselvää, miten ruotsalainen Paul Waldenström tuli Pietisten lehden avustajaksi. Waldenström oli Roseniuksen perhetuttu jo pitkältä ajalta. Hän oli kirjallisesti lahjakas. Mutta olivatko nämä tekijät lehden toimitusta ajatellen riittävät? Joka tapauksessa EFS:n hallitus ei ole voinut määrätä asiassa, sillä Rosenius piti alusta asti Pietisten-lehteä omanaan eli hän oli itse sen julkaisija. se viittaa siihen, että hän myös ratkaisi lehden toimittajakysymyksen – todennäköisesti kyllä muita kuultuaan. Oli nyt syy mikä tahansa, Waldenström alkoi auttaa Roseniusta Pietisten-lehden toimittamisessa pari vuotta ennen tämän kuolemaa ja vähitellen hän sai yhä suuremman vastuun lehdestä. Samalla hänelle alkoi siirtyä sitä Pietisten-lehteen kohdistunutta lukijoiden suurta arvostusta, minkä Roseniuksen työ oli lehdelle antanut. Waldenström sai ikään kuin pukea Pietisten-lehden muotoisen profeetan viitan harteilleen kun Rosenius luovutti yhä enemmän valtaa lehdessä Waldenströmille.

Roseniuksen ystäväpiirissä oli myös kokenut maallikkosaarnaaja Carl Johan Lindberg. Rosenius ei ollut ainoa, joka näki, että Lindberg voisi olla sopivin herätyksen työn jatkaja tilanteessa, jossa Rosenius ei ehkä enää voisi toimia. EFS:n hallitus sai 1867 käsiteltäväkseen 32 henkilön allekirjoittaman aloitteen C.J. Lindbergin kutsumiseksi Roseniuksen seuraajaksi.

Hallituksen päätös oli sen verran varovaisesti muotoiltu, että se ei Lindbergiä vakuuttanut. Voisi kuvitella – asiaa ei tietääkseni ole tutkittu – että EFS:n hallitus ei halunnut pahoittaa Pietisten -lehden toimittajana jo työskentelevän Waldenströmin mieltä eikä aiheuttaa hänessä levottomuutta. Toisaalta olisi luontevaa ajatella, että Lindberg hyvinkin olisi voinut vierastaa kutsua tulla Roseniuksen aisapariksi tai työn jatkajaksi saarnatoimintaan, kun Pietisten-lehden toimittajaksi oli jo nimitetty pastori Waldenström.

Tässä tilanteessa Rosenius tarttui itse asioihin ja hän kirjoitti Lindbergille kirjeen. Lindbergin mieli muuttui myönteisemmäksi. Saman vuoden 1867 lopulla Lindberg oli marraskuussa EFS:n hallituksen kokouksessa mukaan kutsuttuna. Aiheena oli Roseniuksen julistustyön jatkuminen. Kokous vaikutti Lindbergiin – ja varmaan hyvin paljon vaikutti myös pian kokouksen jälkeen Tukholmasta tullut uutinen Roseniuksen kuolemasta 24.2.1868 – vain kolme kuukautta EFS:n hallituksen kokouksen jälkeen. Lindberg suostui EFS:n hallituksen kutsuun, muutti perheineen Tukholmaan ja aloitti saarnatoimen, jota Rosenius oli hoitanut vuodesta 1841 lähtien kutakuinkin yhtäjaksoisesti 27 vuotta.

Lindbergin työ kantoi hyvää hedelmää niin kuin se oli tehnyt siihenkin asti. Lisää kuulijoita tuli Tukholmassa sijanneeseen Betlehem-kirkkoon, jossa Rosenius niin kauan oli saarnannut ja pitänyt raamattutunteja. Toisinaan suurikin osa paikalle tulleista ei mahtunut sisälle kirkkosaliin. Roseniuksen aloittama työ näytti aluksi jatkuvan ulman suurempia ongelmia.

Pyhitysopin puute ja uusi sovitusoppi

Roseniuksen työ oli näin jaettu kahdelle henkilölle: Waldenströmille, joka vastasi Pietisten-lehdestä ja samalla lehden koko tilaajakunnan hengellisestä opettamisesta koko Ruotsissa ja muuallakin. Lehti oli ollut Roseniuksen tärkein saarnatuoli ja nyt tässä tuolissa puhui Waldenström. Toinen henkilö oli Lindberg, joka vastasi julistustyöstä Betlehem-kirkossa Tukholmassa ja muualla ruotsissa. Tämä työ oli EFS:n työtä toisin kuin Pietisten-lehti, josta Roseniuksen kuoleman jälkeen oli tullut Waldenströmin lehti. Roseniuksen töiden jakaminen kahdelle ei näyttänyt alussa tuoneen ongelmia.

Mutta sitten, kun suruaika oli päättnyt ja tilanne rauhoittunut, alettiin ”roseniolaisen kansan” piirissä purkaa siihen asti melko vaiettua asiaa, joka koski kristityn pyhitystä. Rosenius ei ollut torjunut pyhitystä ja henkilökohtaiseti hän eli hyvin kurinalaista ja pyhitykseen tähtävää elämää. Tilanteen tullen hän saattoi puhua lain merkityksestä ja kuuliaisuudesta hyvin voimakkaasti. Mutta kun langennut syntinen tarvitsi apua murheeseensa, kun lain noudattamisessa epäonnistunut ja uupunut uskova kertoi väsyneensä, Roseniuksen sanat ja sanoma oli armon ja laupeuden julistusta ja Kristuksen täytetyn työn vakuuttelua.

Suurelta osalta hänen saarnatoimensa oli sielunhoitoa saarnatuolista, haavojen sitomista, ristin merkityksen korostamista, Jumalan rakkauden ja kärsivällisyyden vakuuttelua. Tämä lohduttava sävy, joka leimasi Roseniuksen puheita, veti puoleensa lain alla eläneitä ja langenneita, syyllisyydentuntoisia ihmisiä. Toisaalta juuri tästä syytä monet katsoivat Roseniuksen laiminlyöneen opetuksessaan pyhityksen välttämättömyyden esille tuomista. Eläessään hän arvovallaan piti aiheen käsittelyn enimmäkseen pinnan alla. Mutta suruajan mentyä lukuisten ihmisten vilpittömissä sydämissä hiljaa kytenyt paine alkoi purkautua ja Roseniuksesta rohjettiin sanoa, että hän oli jättänyt opetuksessaan ihmisten osuuden pelastuksessa liian vähälle huomiolle. Tämä koettiin Roseniuksen opetuksen puutteena.

Waldenströmillä oli samansuuntaisia näkemyksiä. Koska hänen vastuullaan oli lehti, hän saattoi ohjata keskustelua, joka kävi tärkeäksi roseniolaisten keskuudessa. Kohta hän myös alkoi tuoda lehdessä esille pyhitystä läheisesti koskevan toisen aiheen: subjektiivisen sovitussopin.

Waldenström oppi ei ollut hänen yksityisajatteluaan, vaan hän liittyi 1800-luvulla maailmalla levinneeseen subjektiiviseen sovitusoppiin. Sen mukaan Jumalaa ei tarvinnut sovittaa, sillä hän ei vihaa ketään eikä halua rangaista ketään eikä vaadi keneltäkään mitään. Jumala ei siis lähettänyt Poikaansa maailmaan, jotta tämä kantaisi ihmisten puolesta syntien rangaistuksen; Jumala kun ei halua rangaista ketään. Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan osoittaakseen maailmalle rakkautensa, poistaakseen kaikki kynnykset ja esteet itsensä ja ihmisten väliltä ja ollakseen ihmisiä niin lähellä, että heidän olisi mahdollista helposti lähestyä Jumalaa.

Waldenströmin opetuksen mukaan syy siihen, että ihmiset kuitenkin hylkäävät lähelle tulleen Jumalan on siinä, että ihmiset eivät tahdo muuttua Jumalan tahdon mukaisella tavalla. Tässä on ihmisten ongelma ja tämän moni herkkä omatunto myönsi todeksi. Waldenströmin opetuksessa oli ihmisen muuttumista koskeva optimismin siemen, joka teki waldenströmiläisestä liikkeestä myöhemmin avoimen pyhitysliikkeiden vaikutuksille. Näin Waldenström toista tietä ja tuhannet roseniolaiset toista tietä tulivat samaan näkemykseen. Roseniolaiset omaksuivat Waldenströmin kuvaaman uuden sovitusopin sisällön ja Waldenstöm oli valmis näkemään pyhityksen oleellisena osana krisityn elämää. Jopa 90 prosenttia roseniolaisen liikkeen kannattajista arvellaan irrottautuneen kriisin aikana Roseniuksen opeista ja siirtyi tukemaan Waldenströmiä.

Hajaannusta ei voitu estää vaan se vyöryi ihmisten joukkoon. Näille nyt kodittomiksi itsensä tunteneille ihmisille perustettiin Ruotsissa uusi lähetysseura nimeltään Ruotsin Lähetysliitto (Svenska Missionsförbundet, SMF). EFS:n kannattajia ja Pietisten-lehden lukijoita siirtyi ihmisiä sankoin joukoin Waldenströmin mukana uuteen järjestöön. Samoin EFS:n läheteistä enemmistö jätti säätiön ja siirtyi Waldenströmin mukana uuteen järjestöön. EFS katosi monin paikoin Ruotsista kokonaan.

Keskellä tätä kriisiä EFS vietti 25-vuotisjuhliaan 1881. Vähitellen järjestö hiukan palautui pienen joukon sinnikkään kirjallisen työn ja julkaisutoiminnan avulla. Nykyisin EFS:llä on yhteensä noin 20 000 jäsentä. Järjestö toimii Ruotsin kirkon sisällä. 1990 kirkko ja EFS tekivät yhteistyösopimuksen, joka merkitsi mm. sitä, että Ruotsin kirkko suostui vihkimään säätiön palvelukseen tulevat papit. Säätiön lähetystyö on integroitu Ruotsin kirkon lähetystyöhön. Säätiö ylläpitää 8 kansankorkeakoulua sekä teologista instituuttia Uppsalassa.

Roseniuksen kuolemaa seuranneesta roseniolaisen herätyksen katastrofista huolimatta Roseniuksen hengellinen merkitys Pohjoismaissa on ollut poikkeuksellisen suuri. Jäljelle jäänet jatkoivat Roseniuksen kirjoitusten turvin elämäänsä ja levittivät Roseniuksen välittämää sanomaa kirjallisessa muodossa. Pietisten-lehden vanhoista numeroista koottiin eri teemoilla lukuisia kirjoja. Näitä kirjoja on hänen kuolemansa jälkeen käännetty yli 30 kielelle, mm. saksaksi, englanniksi, suahiliksi, hindiksi ja mandariinin kielelle. Yhteen laskien hänen kirjojaan on painettu yli kolme miljoonaa kappaletta.

Suotta ei ruotsalainen kirkkohistorioitsija Hjalmar Holmqvist kirjoittanut aikanaan, että uskonpuhdistuksen jälkeen ei kukaan toinen ruotsalainen ole vaikuttanut niin syvään Ruotsin kansan hengelliseen elämään kuin Carl Olof Rosenius.Rosenius 200 v merkki

Merkillisestä Jumalan toiminnasta kertoo, että vaikka Rosenius eläessään saavutti paljon ihmisiä Jumalan armon evankeliumilla aivan erityisesti Ruotsissa ja Tanskassa, niin hänen kuolemansa jälkeen hänen sanomansa on palvellut vielä monin verroin suurempia ihmisjoukkoja – eikä enää vain Pohjoismaissa vaan eri maanosissakin Amerikkaa ja Kiinaa myöten.

Per-Olof Malk
3.2.2016

Tämä kirjoitus on koottu roseniolaisuutta ja sen hajoamista käsittelevän Armo riittää -lehdessä 5/2015 julkaistun artikkelin pohjalta sekä sitä laajemman mutta julkaisemattoman käsikirjoitukseni keskeneräisestä aineistosta. Siksi tämä artikkelikin on keskeneräinen, mutta toivottavasti se silti herättää ajatuksia Jumalan valtakunnan työn iloista ja vaikeuksista. Lähdeviittausten siirtäminen edellä oleviin käsikirjoituksen otteisiin osoittautui liian suureksi työksi tässä vaiheessa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s